Seinäjoelta maailman huipulle - MM pronssia!

1.2.2023

MM-kisamatka "Pohjanmaalta isoille lavoille"

Seinäjoen Voimistelijoiden kasvatit Riia Kivimäki (koreografi) ja Josefina Ketola (voimistelija) elävät unelmaansa. 

Riian matka joukkuevoimistelun parissa alkoi jo 5 vuotiaana Seinäjoen voimistelijoissa. Riia on urallaan voittanut lukuisia suomenmestaruus mitaleita ja edustanut joukkueensa kanssa seuraamme MM-kisoissa.

Josefinan voimistelu-ura alkoi 8-vuotiaana Seinäjoen Voimistelijoissa. Hän voimisteli ensin harrasteryhmässä ja sen jälkeen kilpasarjan joukkuevoimisteluryhmässä. Josefina on voittanut SVO:n alla 7 kilpasarjan mestaruusmitalia.

Omin siivin kohti unelmia

Noin 14 vuoden voimistelija-uran jälkeen Riia on valmentanut ja tehnyt koreografiaa vuodesta 2004 lähtien. Ensin Seinäjoen Voimistelijoissa, sitten Tampereella ja lopulta Helsingissä vuodesta 2013, jolloin hän aloitti työskentelyn naisten edustusjoukkue Gloriassa. Nykyisin Riia tekee työtä lajin parissa Gloria joukkueen lisäksi freelancerina Suomessa ja ulkomailla. 

Kaikkien näiden vuosien aikana Riia on kasvanut yhteydessä oman taiteilija uran kanssa ja tutkinut ja kehittänyt omanlaista liikekieltä jo pitkään. Hän pyrkii löytämään yhä moniulotteisempia tapoja esimerkiksi vartalonkäyttöön ja koreografian rikastuttamiseen ja sitäkautta myöskin lajin eteenpäin viemiseen. Riia tuntee, että on aina tosi merkittävä fiilis kun oma visio herää henkiin.

Josefina puolestaan alkoi vuonna vuonna 2019 17-vuotiaana pohtimaan mahdollisuuksiaan voimistelijana, koska motivaatio ja kehittymisen halu olivat todella korkealla. Josefinan unelmana oli päästä voimistelemaan vielä kansainvälisellä tasolla asti. Kasvattivalmentaja Hennin kanssa josefina pohti asiaa ja pääsi kokeilemaan Gloriaan, joka on tällä hetkellä Pakilan Voimistelijoiden ja Elisen yhteistyöjoukkue. 

Vuonna 2020 Josefina aloitti voimistelun Gloriassa ja samalla hän muutti yksin asumaan Helsinkiin ja samalla vaihtui myös lukio. Tämä oli Josefinalle todella suuri elämänmuutos. Nyt Josefina on voimistellut Gloriassa kolme vuotta ja on päässyt toteuttamaan monia unelmia. Määrätietoinen ja rohkea asenne, halu kehittyä sekä korkea motivaatio ovat vieneet Josefinaa uralla eteenpäin ja mahdollistaneet sen missä hän on nyt. 


MM-kisat Itävallan Gratzissa

MM-kisat oli Gloria joukkueen pääkilpailu ja loppuhuipennus. Tavoitteet oli korkealla, mutta Riian mukaan ennen kaikkea siinä, että saivat vastaanottaa lavalta suorituksen jälkeen onnelliset ja kaikkensa antaneet urheilijat, jotka pystyivät nauttimaan ja onnistumaan siinä huikeassa hetkessä. Sen myötä Gloria onnistui saavuttamaan historiallisen paikan MM-kisojen finaalissa ja lopulta MM-pronssia. Se on kova saavutus joukkueelle sekä hieno osoitus koko voimistelumaailmalle siitä, että vakiintuneilta tuntuvat asetelmat voidaan murtaa. 

Riia ja Josefiina tietävät, että matka siihen hetkeen on kuitenkin ollut pitkä ja täynnä kovaa työtä, rohkeutta, periksiantamattomuutta ja uskoa omiin unelmiin. 

Viimeisin kausi on ollut erityisen hedelmällinen sillä suurin osa urheilijoista on ollut joukkueessa jo useamman vuoden ajan, jolloin yhteinen ymmärrys ja liikekieli on rakentunut jo pidemmältä ajalta ja näin liikkeellistä ilmaisua sekä tekniikkaa on voitu viedä yhä pidemmälle. Riia toteaakin, että on ollut hienoa nähdä voimistelijoiden kehitys ja kasvu yksilöinä sekä joukkueena. 


Katseet jo tulevassa kaudessa

Josefiina toteaa, että tällä hetkellä joukkue valmistautuu uuteen kauteen ja treenaavat ahkerasti uuden ohjelman parissa kohti kauden ensimmäistä kisaa. Josefina opiskelee tällä hetkellä Metropolian Ammattikorkeakoulussa fysioterapeutiksi. Korkeakouluopintojen ja voimistelun yhdistäminen on sujunut Josefinalta hyvin, mutta vaatii hyvää suunnittelua ja aikatauluttamista.

Myös Riian katseet on jo tulevassa kaudessa. Hän toteaa, että yhteistyö Glorian päävalmentaja Riikka Penttilän kanssa on sujunut loistavasti jo vuodesta 2018. On tärkeää että he ymmärtävät toisiaan ja työskentelevät kohti yhteistä päämäärää, että luottamus toimii. Erityisen iloinen Riian on siitä että yhteinen matka jatkuu yhä uuteen kauteen. Hän uskoo, että joukkue kasvaa jälleen uusiin ulottuvuuksiin, uuden ohjelman ja uusien haasteiden myötä."

Riia on tanssi- ja Sirkustaiteilija sekä koreografi. Hän työskentelee tanssin, teatterin, sirkuksen ja joukkuevoimistelun kentillä. Hän on naisten edustusjoukkue Glorian koreografi sekä toinen valmentaja.